30.1.2015

Black, black, black

Moi!

Otin eilen kuvia päivän lookista, mutta pääsärky oli niin jumalaton, että pääsin vasta nyt laittelemaan kuvia. Ärsyttävää olla koulussa talvella, kun koko valoisa aika pitää sisällä istua. Siksi käytin kuvissa salamaa, kun ei ole muita kirkkaita valoja kämpässä. 
Tänään menen katsomaan pikkusiskon ja äitin kanssa uutta Johnny Deppin elokuvaa Mortdecaita. Olen jo jonkin aikaa odottanut kyseistä leffaa.




peruukki: Winkie Winkie / hattu, paita, sukat: H&M / hame: Seppälä


Huomasin kuvia koneelle siirrellessä, että näytän paljon Jenni Vartiaiselta. Johtunee varmaan pitkistä tummista hiuksista ja mustasta hatusta. Minulle on kyllä muutaman kerran sanottu, että näytän Vartiaiselta. 








26.1.2015

Eka postaus !


Moi!

Olen suunnitellut blogin aloittamista jo jonkin aikaa ja nyt sain inspiraatiota toteuttaa tämän pienen haaveen. Olen jännittänyt sitä miten kiinnostavana minua pidetään ja saanko montaa lukijaa. Toivottavasti pidätte kirjoituksistani ja kuvistani :)

Olen 18-vuotias naisen alku Kajaanista. Pidän paljon kauneuteen liittyvistä asioista, kuten meikkaamisesta ja hiusten laitosta. Pidän myös valokuvauksesta, joten tulenkin laittamaan blogiin kuvia meikkauksistani ja valokuvistani. Piirtäminen on ollut aina lähellä sydäntä ja saatanpa laittaa kuvia piirrelmistänikin. Blogin aiheena tulee olemaan lifestyle ja muoti.


Tässä vielä kuva minusta, jotta tiedätte minkä näköinen tyyppi täällä kirjoittelee :)